Tarina kuvan takana, vai onko? Part deux

Oli kuuma ja hikinen päivä. Olimme kaverin kanssa lähteneet reppureissulle kommunistiseen Kuubaan, ja monien kommellusten jälkeen päädyimme Havannaan. Kävellessämme rappio-romantiikkaa tihkuvan kaupungin läpi oli ilmeistä, että piti ottaa mahdollisimman paljon kuvia ja tallentaa hetkiä, joita vain tällainen paikka tarjoaisi. Tästä päädytäänkin edellisen postauksen kuvaan miehestä, joka kuumuudesta väsähtäneenä nuokkuu graffitein tägitetyn rapistuneen rakennuksen edessä. Kun olimme siinä hetkessä kävelemässä kuvassa nähtävän ohi, silmäni nappasivat heti kiinni monesta visuaalisesta itseäni vetoavasta asiasta: graffitit, tekstuurit rakennuksessa, raamitus arkkitehtuurista, miehen asento jne. Se myös laittoi pohtimaan paikan mennyttä loistoa, historiaa, miehen tarinaa, köyhyyttä, elämää. Mutta se oli hetki, joka yllättäen esittäytyi edessäni. Miksi siis kirjoitan siitä? Tekoälypohdinnan vuoksi. Edellisessä postauksessa olevan mustavalkoisen kuvan vuoksi. Sen kuvan takana ei ole samanlaista tarinaa.

Olin toimistolla, ilmastointi oli vetänyt huoneilman rutikuivaksi, ja olin harjoitellut tekoälykuvien tekemistä. Olin alkanut jo turtua hienoihin tekoälykuviin ja aloin miettiä katukuvausta, jota olen usein harjoittanut ja josta aina inspiroidun, nähdessäni muiden ottamia otoksia hetkistä kadulla. Sitten se juolahtikin mieleen: pystyisinkö tekoälyllä luomaan samankaltaisia kuvia? Mietin hetken tilannetta jonka loisin, henkilöä, joka siinä olisi, ja kontekstia. Sen jälkeen aloin luoda promptia Midjourneyssä. Aloitan aina yksinkertaisella promptilla ja iteroinnilla kasvatan promptia yksityiskohtaisemmaksi ja saan lopulta kuvan, joka vastaa oman pään sisällä olevaa mielikuvaa. Tämän jälkeen korjaan Midjourney kuvan vääristymät esimerkiksi ihmisen sormet Photoshopissa. Sitten ajan vielä kuvan Magnificin läpi, joka teksturoi muun muassa ihon, asfaltin, puun jne. Lopputuloksesta tuli suhteellisen aidon oloinen, mutta samaan aikaan se herätti kysymyksen: mikä on aitoa? Ihmistä, joka kuvassa on, ei ole olemassa. Se on vain mielikuvitukseni, kokemusteni, taitojeni ja tekoälyn koostama teos. Se kuitenkin tuntuu aidolta ja laittaa miettimään ehkä samoja teemoja kuin se oikea valokuvakin. Onko aito tunne vähemmän merkittävä, jos se on saatu aikaan keinotekoisen kuvan avulla? Tuleeko katsojalle huijattu olo, jos hänelle selviää että kuva on luotu tekoälyllä?

Lähdin kysymään älykkäämmältä, eli Googlen Geminiltä, miten aitous määritellään? Vastaus antoi mielenkiintoisia pohdintoja:

Tekoälyn luoma taide herättää kysymyksiä aitoudesta, koska se ei ole ihmisen käsin luomaa. Kuitenkin, kuten huomautat, tekoälyn luomat kuvat voivat olla erittäin aidon näköisiä ja herättää samanlaisia tunteita kuin oikeat valokuvat.

Yksi tapa ajatella tekoälyn luoman taiteen aitoutta on nähdä se yhteistyönä ihmisen ja koneen välillä. Vaikka tekoäly luo kuvan, ihminen antaa sille ohjeet ja muokkaa lopputulosta. Tässä mielessä tekoälyn luoma taide voidaan nähdä ihmisen luovuuden laajennuksena.

Aidon hetken vangitseminen

Oikeassa hetkessä otetun valokuvan aitous johtuu useista tekijöistä:

Ainutlaatuisuus: Valokuva tallentaa ainutlaatuisen hetken, joka ei toistu koskaan samalla tavalla.

Konteksti: Valokuva tarjoaa kontekstin hetkelle, mukaan lukien ympäristön, valaistuksen ja

ihmisten ilmeet.

Tunne: Valokuva voi välittää tunnetta ja tunnelmaa, joka on vaikea ilmaista muilla tavoin.

Tekoälyn ja ihmisen luovuuden yhdistäminen

Tekoäly voi auttaa meitä vangitsemaan aitoja hetkiä uusilla ja innovatiivisilla tavoilla.

Esimerkiksi tekoälyä voidaan käyttää:

Tehostettu luovuus: Tekoäly voi laajentaa ihmisen luovuutta luomalla uusia ja yllättäviä kuvia,

joita ihminen ei olisi välttämättä itse keksinyt luoda

Laajennetut mahdollisuudet: Tekoäly voi luoda kuvia, jotka olisivat vaikeita tai mahdottomia luoda perinteisin menetelmin, kuten surrealistisia tai abstrakteja kuvia.

Taiteellinen inspiraatio: Tekoälyä voidaan käyttää luomaan uusia ja ainutlaatuisia kuvia,

jotka voivat inspiroida visuaalisia taiteilijoita.

Pohdinta venähtikin odottamattoman pitkäksi, mutta aihe imaisi mukaansa. Vaikka arvostan tekoälyn tuomaa luovaa vapautta ja mahdollisuuksia, minulle on tärkeää myös ihmisten välinen vuorovaikutus ja energia, jota syntyy kuvauksissa.

Hetkessä luominen on mahtavaa, kun sitä saa tehdä kollektiivisesti toisten ihmisten kanssa. Sen takia uskon, että todelliset reaalimaailmassa tehtävät kuvaukset eivät tule poistumaan ja niille tulee olemaan ihan yhtälailla tarve kuin tekoälyllä luoduillekin tarinoille. Ajattelin ensi viikolla taas pohtia enemmän oman työni ydintä eli tarinan kerrontaa ja miten tekoäly vaikuttaa omasta mielestäni esimerkiksi filmien tekoon.

P.S. Nämä kuvat, jotka kuvaavat Kuuban tunnelmaa, ovat myös tekoälyllä tehtyjä :)